Pitkäaikainen Oleskelu - Residencia de larga duración???
Kaikki ulkomaalaiset, joilla ei ole jonkin Euroopan unionin jäsenvaltion, Norjan, Islannin, Liechtensteinin tai Sveitsin kansalaisuutta ja jotka haluavat oleskella Espanjassa yli yhdeksänkymmenen päivän ajan kuuden kuukauden kuluessa, on aina haettava pitkäaikaista viisumia, joka voi olla jokin seuraavista:
  • Oleskelulupa: oikeuttaa asumiseen Espanjassa, mutta ei työntekoon eikä ammattimaiseen toimintaan.
  • Työ- ja oleskelulupa: oikeuttaa työntekoon ja ammattimaiseen toimintaan joko palkattuna työntekijänä tai itsenäisenä yrittäjänä.
  • Opiskelijaviisumi: oikeuttaa oleskeluun Espanjassa kurssien, opintojen, tutkimustöiden tai koulutusohjelmien johdosta.
Jos kyseessä on jonkin Euroopan unionin jäsenvaltion, Norjan, Islannin, Liechtensteinin tai Sveitsin kansalaisen puoliso, vanhempi tai jälkeläinen, kyseisen henkilön on tarpeen hakea vain vierailuviisumia, jos hän haluaa asua Espanjassa ja häntä koskevat edellä mainitut ehdot (liitteessä I). Muussa tapauksessa hän voi asua Espanjassa ilman minkäänlaista viisumia.

Lataa Schengen-viisumihakemuslomake (espanja, PDF, 38 kt), (espanja-englanti, PDF, 37 kt), (espanja-ranska, PDF, 39 kt).
 

Hakemuksen jättöpaikka

Viisumeja haetaan ja myönnetään Espanjan diplomaattiedustustoissa ja konsulinvirastoissa.
Maissa, joissa ei ole Espanjan diplomaattiedustustoa tai konsulinvirastoa, kauttakulku- tai vierailuviisumia voidaan anoa diplomaattiedustustosta tai konsulinvirastosta, joka edustaa Espanjaa kyseisessä maassa.
Edustustojen luettelo on liitteessä III.

Vaatimukset
Viisumia on anottava ja se on noudettava henkilökohtaisesti ulkomaan kansalaisen asuinpaikan diplomaattiedustustosta tai konsulinvirastosta.
Tämä voidaan tehdä myös asianmukaisesti valtuutetun asiamiehen välityksellä, jos kyseessä on kauttakulku- tai vierailuviisumi tai oleskelulupa perheen yhdistämistä varten.
Viisumi on maksettava anottaessa, eikä rahoja palauteta, jos anomus hylätään.

 

Muista vaatimuksista on kysyttävä diplomaattiedustustosta tai konsulinvirastosta, josta viisumia anotaan, sillä ne voivat vaihdella viisumin tyypin ja hakijan kansalaisuuden mukaan.
  
Ulkomaan kansalaisen on noudettava viisuminsa kahden kuukauden kuluessa saatuaan ilmoituksen viisumin myöntämisestä. Jos kyseessä on oleskelu- tai työlupa tai opiskelijaviisumi, haltijan on hankittava ulkomaan kansalaisen henkilökortti kuukauden kuluessa saapumisestaan Espanjaan.

   

Hakijalle on aina ilmoitettava, kun diplomaattiedustusto tai konsulinvirasto hylkää viisumianomuksen. Hylkäyksen perusteita ei kuitenkaan tarvitse ilmoittaa, paitsi jos viisumi tarvitaan perheen yhdistämistä tai kolmannelle osapuolelle tehtävää työtä varten.
Voit hakea muutosta viisumin hylkäyspäätökseen anomalla uudelleenkäsittelyä samassa diplomaattiedustustossa tai konsulinvirastossa kuukauden kuluessa tai pyytämällä päätöksen tarkastelua Madridin korkeimmassa oikeudessa kahden kuukauden kuluessa.

 

 

Twitter@EmbEspFinlandia

  • 04 ago @EmbEspFinlandia * RT @MAECgob: ✈️🚫Restricciones a los viajes de ciudadanos provenientes de #España ⤵️ ℹ️ Consulta en nuestra web la lista actualizada a las…
  • 04 ago @EmbEspFinlandia * RT @SpainMFA: If you are travelling to #Spain by plane ✈️ or ship 🚢, you will have to: 📝 Fill out and sign the FCS form before your trip 🛂…
  • 04 ago @EmbEspFinlandia * RT @Reuters: Spain to roll out COVID-19 app twice as effective as human tracers in pilot https://t.co/JiXX9dnoSX https://t.co/vRINMcTplU
  • 03 ago @EmbEspFinlandia * RT @GlobalSpain: The Ministry of Foreign Affairs and Global Spain have launched a new campaign to highlight the incredible work of Spaniard…
  • 03 ago @EmbEspFinlandia * RT @MAECgob: El servicio #Conecta de @MAECgob facilita la movilidad internacional a todos los profesionales que necesiten realizar desplaza…
  • 03 ago @EmbEspFinlandia * RT @MAECgob: El increíble esfuerzo de los sanitarios españoles frente al #COVID19 les ha merecido el premio Princesa de Asturias de la Conc…
  • 03 ago @EmbEspFinlandia * RT @MAECgob: ✈️🤔 ¿Qué medidas de seguridad debes seguir cuando estés en el #aeropuerto? Consulta todas las medidas en vigor debido al #CO…
  • 03 ago @EmbEspFinlandia * RT @MAECgob: ✈️🚫 Restricciones a los viajes de ciudadanos provenientes de #España. ⬇Consulta la lista actualizada a las 11:30 horas de ho…
  • 03 ago @EmbEspFinlandia * RT @MAECgob: ⚠️ Si este #verano te planteas #viajar al extranjero, ten presente que pueden surgir nuevos brotes de #COVID19 en tu país de d…
  • 03 ago @EmbEspFinlandia * RT @carmeartigas: El piloto de la app de traceo de contactos #RadarCovid ha sido un éxito. Hoy el presidente ⁦@sanchezcastejon⁩ ha comunica…
  • 03 ago @EmbEspFinlandia * RT @SpainMFA: #Spain is a safe country and a safe touristic destination. ➡ Some of our most visited destinations, such as #Andalusia, the…
  • 31 jul @EmbEspFinlandia * RT @HablamosdEuropa: La @EU_Commission garantiza el acceso de la #UE al #Remdesivir para el tratamiento de la #COVID19 ​✅A partir de prin…
  • 31 jul @EmbEspFinlandia * Have you heard of the portal #BooksfromSpain 🇪🇸📘📗? It seeks to enhance📈 the internationalisation 🌍 of the Spanish p… https://t.co/JAFFLcHp6p
  • 31 jul @EmbEspFinlandia * RT @SpainMFA: 📽️ State Secretary for @GlobalSpain, @manuelmunizv, at @euronews on the #COVID19 situation in #Spain: "On the whole, the cou…
  • 31 jul @EmbEspFinlandia * RT @SpainMFA: #Spain 🇪🇸 welcomes the decision of the @EUCouncil imposing for the first time sanctions against people and entities responsib…
  • Atlas Redes Sociales
  • Embajadas y Consulados
  • Sede Electrónica
  • Página de Participación Ciudadana
  • Página Portal de Transparencia
  • Sede Palacio de Santa Cruz
    Plaza de la Provincia, 1
    28012 MADRID
    Tel: +34 91 379 97 00
  • Sede Palacio de Viana
    Duque de Rivas, 1
    28071 MADRID
    Tel: +34 91 379 97 00
  • Sede Torres Ágora
    Serrano Galvache, 26
    28033 MADRID
    Tel: +34 91 379 97 00
  • Sede Pechuán
    C/ Pechuán, 1
    28002 MADRID
    Tel: +34 91 379 17 00
  • AECID
    Avda. Reyes Católicos, 4
    28040 MADRID
    Tel: +34 91 583 81 00 / 01
    Fax: +34 91 583 83 10 / 11
Gobierno de España
©Ministerio de Asuntos Exteriores, Unión Europea y Cooperación
Portal gestionado por la Dirección General de Comunicación, Diplomacia Pública y Redes
Premio Ciudadanía 2016
Premio Ciudadanía 2016